torstai 5. kesäkuuta 2014

Ei lämmin luita riko..

Mutta vaikka on näin ihanan lämmin, niin pihahommat jää kyllä sikseen. Varsinkin kun iski flunssa kovan piharehkimispäivän päätteeksi. Nurmikko alkaa taas venymään ja voikukat kukoistamaan, mutta minkäs mahtaa, ainakin sai sitä paksua vanhaa heinää jonkuverran pois. :) Ensviikon olen taidepäivillä Kannuksessa, joten mua ei paljo pihalla näy heilumassa.
Sain sentään kukkia laitettua porraspieleen.


Kävin Siikajoen rannan tarkistamassa tässä Pytinkien takana. Ihanan tyyni ja rauhallinen (sekä kuuma) ilma. Nähtävästi ukkospilviä taivaalle kokoontuu... Siikajoki on kaunis ja leveä joki. Vain soutuvene puuttuu. :)


Otinpa kuvan myös tuosta makkihuoneesta. Kyse on siis wc:stä. Moni on varmaan miettinyt, että mitähän nämä kaksi tällaista pientä rakennusta oikein on sen suuren aitan kummallakin puolen. Itsekin luulin joskus näitä pieniä rakennuksia myös varastoiksi, kunnes selvisi että nämähän on vessoja. "Pytyt" ovat korkealla, viiden oven takana on jokaisessa kaksi vierekkäistä reikää. Vieruspaikka kuului kuulemma aina naapurille, mutta tuskin naapurukset siellä yhdessä kävivät.
Vessat on tyhjennetty rakennuksen takaa, jossa on alhaalla isot luukut. Kuulin tänään, että maanviljelijät kilpailivat siittä, että kuka saa tyhjentää vessat omien peltojensa lannoitteeksi. Vessat tyhjennettiin talikoilla.

Ihan oon onnellinen sisävessasta. :) Toki mökille tällainen vois ollakin kiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti