sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kreivinsaaressa

 Kävästiinpä tänään Kreivinsaaressa, kun sinne oli Ruukin kyläyhdistys järjestänyt laskiaispäivän kunniaksi toimintaa. Otin muutaman kuvan, jotta pystyn täällä teille lukijoille näyttämään palan kaunista Ruukkia. Kreivinsaari on pieni saari Siikajoessa ihan Ruukin keskustassa. Voimalaitoksen pato, tuossa ihan edessä.

 Saaressa kaksi kaunista rakennusta, surullisen kuuluisa punainen tupa sekä hyväkuntoinen valkoinen talo, jossa Ruukin kyläyhdistys järjestää kaikkea kivaa aina silloin tällöin.


 Tässä tämä surullisen kuuluisa vanha punainen hirsirakennus, joka on näillänäkymin menossa tuhottavaksi. (eikös se pitänyt tänä talvena tuhota, jos oikein muistan. En ihan viimeisä tietoa tiedä..)
Kuten ylimmästä kuvasta näkee, rakennus sijaitsee hyvin lähellä vesirajaa ja pato on nostattanut vedet monesti taloon asti ja alimmat hirret taitavat olla ihan mätiä. Hometta lienee kummassakin eteisessä ja koko talon alla. Eli siis melkoinen pelastettava, jos sitä enään voi pelastaa. Toki hirsiä voisi käyttää ja kaikkee muuta mutta eipä siittä sen enempää. Mutta muistanpa lapsuudessa viettäneeni sukuni pikkujoulut tuossa talossa. :)

Tämä vaaleampi rakennus on hyvässä kuosissaan, toki kunnostettavaa löytyy. Kaunista rakennustaidetta. :)

 Talossa oli valokuvanäyttely, jota kävimme katselemassa. Diaesityksessä oli paljon kuvia myös Pytingeiltä.

Poispäin Kreivinsaaresta, siinä se pato ja voimalaitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti